Kirjaudu

Mitä helvettiä, hallitusta heikennetään!

7.2.2010 21.10 | aki lintunen | Yleinen

Juha Akkanen HS-lehden pääkirjoitustoimittaja kirjoittaa 7.2 aseveliakselista, siinä hän toimii parisuhdeterapeuttina kokoomuksen ja demareiden välillä. Akkanen haikailee varsinkin oikeisto-demaraiden perään, joita on tosin kovin vähän, kun natoakaan ei enää tarvita, sillä EU saa oman armeijan.

Aseveliakselilla Akkanen tarkoittaa talvisodanhengessä tapahtuvaa kapitalistien pääoman turvaamista, ei siis rauhanturvaamista. Juha Akkasen tempulla vietäisiin opposition merkitys nollatasolle , näin hän tukee Niinistöä kirjoituksellaan.

Akkasen puhemiehen rooli menee niin pitkälle, että hän nuoleskelee Jutta Urpilaista, Juttaa on mollattu useassa mediassa, näihin päiviin asti. Urpilainen oli todennut, että sohvalla maaten, ei tätä maata rakenneta. Akkanen innostui tästä, hän tulkitsi sen oikeistolaiseksi kannanotoksi ja voisi tarkoittaa sosiaaliturvan alasajoa, jolloin luuserit sohvalta, saadaan töihin. Kaikki tiedämme, että töitä on paljon, jos vain sosiaalipummit viitsivät niitä hakea.

Kevät tuo jotain tullessaan, josta jotkut tietävät enemmän, kuin toiset. Nuorisosäätiön poliisitutkinta valmistunee piakkoin ja saamme tietää, ketkä saavat syytteen rötöksistä. Se mitä emme tiedä, voi vaikuttaa mm. Akkasen haluun saattaa demarit ja kokoomus yhteen. Tietysti Niinistön purkaus ennakoi kokoomukselle vaali-vaikeuksia, sillä miksi historiallisen hyvä ja luova hallitus pitäisi muuttaa heikommaksi

Juha Akkanen huomautti metallin ja paperin nokkamiesten liikkumisen maakunnissa EK:n seurassa ydinvoima-asioissa, olevan hyvä merkki hallituskuvioita miettiessä. Ay-liikkeessä löytyy hyvin sinisilmäisiä henkilöitä, jotka katsovat vain omaan nenäänsä asti, miksi pitäisi veljeillä pääomanedustajien kanssa, kun he ovat potkimassa pois jokaisen mahdollisen duunarin.

Akkanen vetoaa kirjoituksessaan patruunoihin, jotka pitivät työntekijät huonoinakin aikoina, nyt Akkanen vetoaa duunareihin, että he pitäisivät huolta pääomasta huononakin aikana.

Ajat muuttuvat nopeasti, kosintamenojen tarkoitus lienee yhtenäisen vasemmiston hajoittaminen ja samalla tuhotaan varteen otettava vaihtoehto, tähän lämpevään katastrofiin.

Jaa Facebookissa

3 kommenttia

  • Pekka Manner kommentoi:
    7.2.2010 21.39

    Sossut ja vasurit ovat katoava luonnonvara, Suomi on jo siirtynyt oikeistolaiseen valtaan ja se on tuhatvuotinen valtakunta.

    Suomen kansa haluaa tätä ja sillä siisti!

  • Totinen Toveri kommentoi:
    7.2.2010 21.43

    ”kosintamenojen tarkoitus lienee yhtenäisen vasemmiston hajoittaminen”

    Yhtenäinen vasemmisto, näilläkin sivustoilla puolen tusinaa toistensa kurkussa olevaa lahkoa.

  • Lasse TL kommentoi:
    8.2.2010 10.34

    Kyllä, kolmen suuren hallitus on hyvä ehdotus. Vielä kun Niinistö saataisiin pääministeriksi tuohon kauhu- ja pyövelihallitukseen vastuuta kantamaan, niin kyllä kelpaa. Johan se Niinistö teki puhemiehen paikasta sellaisen populisti- ja vaalikoneen sekä kansan suosikin, että eiköhän se pääministerin homma hoitune samaan malliin. Maan asiat ovat todellakin niin surkeasti kun se nyt vain voi täysin velaksi elävällä ja veroja laskevalla hallituksella olla. Että nyt vaan kaikki ”lahjakkuudet” käyttöön.

    Demareillakaan tuskin on asiaa mitään vastaan – pienen alkukiukuttelun jälkeen. Eihän kolmella suurella ole minkäänlaisia ideologisia eroja, ellei sitten tunnetut oikeistodemarit P. ”EU” Lipponen, L. ”Nato” Jaakonsaari, E ”Omaisuusvero” Heinäluoma ja R. ”Neoliberaali” Sailas vedä pikkusen oikealta ohi.

    Siinä olisi samalla ne kaikki kolme suurinta roistopuoluetta, jotka veivät itsenäisyyden ja oman markan, samalla kertaa kansan tuomiolla.

    Ja kun tuosta Saksan esimerkistä puhuttiin, niin siellähän tosiaan toimi hyvin tuo kahden suuren koalitio – nyt on enää yksi suuri jäljellä. Taisi Saksan SDP kilahtaa kevyeeseen keskisarjaan kokeilujen jälkeen ;)

Kommentoi tätä artikkelia

Tämän kysymyksen tarkoituksena on estää koneellinen roskakommentointi.