Hei me koplataan
Koplaaminen perustuu piittaamattomuuteen, ahneuteen ja säädettyjen lakien väheksyntään, usein koplausten takana ovat ”ns” isämaalliset voimat.
Onko kyseessä joku tietty ihmisrotu, joka on altis koplaamaan. Keskustan vaalirahoittajat, olivat aijemmin tuomittuja talousrikoksista, joten ainakin heillä on taipumus koplata, omaa etua tavoiteltaessa.
Keitä ydinvoima on rahoittanut, hyötyä saadakseen, kysymys on aiheellinen, jos kansalaisten etu jää jalkoihin energiapäätöksiä tehtäessä. En luota rehellisyyteen, on naivia enää väittää, että poliitikot ovat lahjomattomia.
Suomessa ajetaan ydinvoimaa, vaikka siihen ei ole mitään järkisyytä, sitä ajetaan vastoin kansalaisten etua, johtuuko siitä, keitä ydinvoimateollisuus on rahoittanut. Olkiluoto kolmonen on näyttänyt miten epävarmasta energiasta on kyse.
Ydinenergialla tuhotaan ympäristö lopullisesti. koska se tuottaa energiaa teollisuudelle, jonka ahneus on rajaton. Maapallolla on tietty kantokyky, joka ylitetään 1,5 kertaisesti jo nyt.
Koplaaminen on juuri sitä, mikä aiheuttaa ympäristön turmelemisen ja ilmastonmuutoksen, koska ahneet koplarit haluavat aina vaan lisää.
Ennen sahattiin pokasahalla puut nurin ja vedettiin hevosilla metsästä, nyt monitoimikone raivoaa, pistäen nopeasti metsän sileäksi, myös tästä voi päätellä, kestääkö tasapaino maapallolla.
Koplaaminen on politikkojen rikollista toimintaa, josta saa mitättömän rangaistuksen, vaikka sen merkitys on suuri. Vaalikoplarit ovat avanneet silmät näkemään, miten epäluotettavaa poliittinen toiminta on.
Luottamuksen menettäminen on tuhoisaa, mutta tuhoisia ovat myös päätökset, jotka tehdään koplausten perusteella ja ne ovat vastoin kansalaisten etua, tai ympäristön kustannuksella tulevaisuudesta välittämättä.
Taas samaa vanhaa nalkutusta. Lopeta jo Aki, väitteesi on osoitettu valheiksi aikoja sitten, mm. täällä: http://zachrishaaparinne.wordp…a-vastaan/
Lopeta samojen vanhojen mantrien hokeminen ja kumoa kritiikki.
Ja mitä tulee pimeään rahaa, siinä te vasemmistoliittolaiset olette huippuja: http://zachrishaaparinne.wordp…opyhyytta/
Kiitos jaahas uusista oikeistolaisista kommenteista, mutta kirjoitan kyllä suurimmaksi osaksi uutta tekstiä. Toivottavasti vanha juttu on laajentanut jaahaksen maailmankuvaa.
Etkö osaa vastata kritiikkiin Aki? Olet naurettava, kun hoet vain samaa vanhaa vääräksi todistettua mantraa ja luulet, että asia on sillä selvä.
Tämä koplaus on unohdettu syyttä suotta, nykyään se on vaalirahoitus-nimikkeellä, mutta sama asia. Kyllä Aki on oikeassa, sitä tehdään ihan samoin tarkoitusperin vieläkin! Toisaalta, en ole Akin kanssa samoilla linjoilla noissa ydinvoimakysymyksissä, vaikka sielläkin varmasti koplausta, eli korruptiota varmasti tapahtuu. Se, miten me kansalaiset saisimme tuon korruption kitkettyä pois, on kokonaan toinen asia. Korruptioon on yhtälailla syyllistyneet myös vasemmistolaiset, siitä ei ole epäilystäkään!
Rakennusliiton toimihenkilön Kyösti Suokkaan EU vaalibudjetti oli 111 000 euroa josta suurin osa ay-jäsenten maksamia jäsenmaksuja. Miksi ay-liikkeen rahoja käytetään näin moraalittomalla tavalla.
Rahakaan ei auttanut Vasemmistoliittoa pärjäämään vaaleissa.
Kokoomuksen ja Keskustan rahoituskuviot ovat asia sinäänsä.
Kyllä kansa tietää.
Tietääkseni Olkiluoto kolmosta oli ainakin viime kesänä rakentamassa 4000 puolalaista työmiestä. Sitä, kuinka epävarmasta Arevan laitoksesta on kyse, ei vielä tiedetä, ja voihan olla että sitä ei saada koskaan valmiiksi joten se jää ikuiseksi salaisuudeksi :/
Ottamatta kantaa ydinvoiman periaatteelliseen järkevyyteen sähköntuottamismenetelmänä, minustakin on tosiaan omituista että juuri nyt halutaan kuihtuvan (vienti)teollisuuden Suomessa rakentaa vielä uusi reaktori, vaikka entinenkin on aika pahasti ns. ”vaiheessa”.
Vai halutaanko oikeasti vain saada Eurajoelle työllistettyä yhteensä 8000 puolalaista rakennusmiestä ja ranskalaisille ingenjöreille lisää pilottiproggiksia??
>:o
Naaman kommentissa tartutaan siihen tosiasiaan, että ydinvoimaa on ollut vasta 50-luvulta asti, mikä ytimen puoliintumisajan kannalta on vasta hyttysenpaska! Mutta parempaakaan ei ole tiedossa, vai onko? Jos on, kertokaa se heti tähän!
Hemmo, kyllä met kansa tiedämme! Allekirjoittanut on niin kypsä nykyistä valtaapitävää eliittiä vastaan, että pois tieltä!
Erilaiset bioenergian muodot ovat parhaita energianlähteitä, ne eivät ole enää mitään viherpiperrystä, vaikka ydinenergian kannattajat mielellään sitä väittävät. Euroopassa ja Usassa ollaan kovaa vauhtia menossa uusiutuvien käyttöön. Bioenergiaan mentäessä kehittyvät innovaatiot vauhdilla ja niillä tehdään kauppaa yli maiden rajojen.
Rahataloudessa löysättiin valvontaa ja tuloksena oli jättiläismäisiä pyramidihuijauksia, samoin on käynyt yhteiskunnan eri tahoilla ja seurauksena koplausta, verojenkiertoa ja hyvävelijärjestelmän lisääntymistä, mistä esimerkkinä valtion Destia yhtiö.
Hemmo: Kyösti Suokas ilmoitti vaalibudjettinsa etukäteen ja siinä ei suinkaan ole suurin osa AY- liikkeen rahaa, hänen kamppanjallaan ei ole mitään tekemistä koplauksen kanssa, josta blogissa kirjoitan.
Harri
Perussuomalaisia ei rahoita kukaan.
Ei AY-liike
Ei yrittäjät
Ei ydinvoima
Ei omaisuuden lahjoittajat
Mutta silti meitä kansa äänestää. Jotain merkityksellistä tässä on demokratian kannalta.
ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA
www.markusreed.julkaisee.fi
www.markusred.com
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:
HURRIKAPITAALIN PÄIVÄT OVAT LUETUT Ne 20 perhettä laitetaan eläkkeelle.
12. Hemmo
Sataprosenttisen varmasti hurrikapitaali rahoittaa teitä, vaikka kävittekin näytösluontoisesti kampanjan silmänlumeeksi mahanmuuttoasiassa heidän miniteriään vastaan, sillä hehän teidän puolueen ovat käynnistäneetkin harjoittamaan populismillanne sekaannusta suomalaisten työmiesten päissä.
Sata vuotta sitten he perustivat kauhuissaan työväenyhdistykset Suomeen ja johtivat niitä, kun säikähtivät Euroopassa nousevaa sosialismin aatetta.
He tietävät, että kapitalismin päivät ovat nyt luetut ja jälleen he tarvitsevat bernsteinilaisten ”vasemmistopuolueittensa” avuksi populistipuolueen eli persut jarruttamaan kansan heräämistä uudelleen sosialismin vaatimus huulillaan.
Se alkaa olemaan nyt Hemmo menoa teilläkin.
ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA
www.markusreed.julkaisee.fi
www.markusred.com
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:
12. Hemmo
Se Vennamo, teidän kantaisä oli hurri ja niin on varmaan se soinikin, ja sellaiset Halla-ahot aivan varmasti.
Kyllä kansa tietää, että te teette koko ajan työtä suurelle kapitaalille.
Kansa ei ole kuuro eikä sokea, vaikka te niin luulette.
ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA
www.markusreed.julkaisee.fi
www.markusred.com
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:
12. Hemmo
Entäs sitten tapaus Halla-aho?
Miksi hän luopui niin helposti ehdokkuudesta EU-vaalissa Soinin vaatimuksesta.
Ei olisi tarvinut, kun ei ollut edes puolueen jäsen ja edustaakin nyt kokeleita valtuustossa.
Hän olisi koulukaverinsa dosentti Bäckmanin lailla löytänyt nopeasti toisen äärioikeistolaisen puolueen, kuten Bäckmanin löytämän STP:n, jonka listoille hän olisi aivan varmasti päässyt, mutta hän ei halunnut, kun kyse oli pelin politiikasta, Soinin kanssa yhdessä.
Hurrikapitaali on heidän molempien isäntä.
ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA
www.markusreed.julkaisee.fi
www.markusred.com
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:
SUUNNITELMATALOUS ON PELASTAVA ENKELI
12. Hemmo
Nyt hurrikapitaali on hermona, kun Päätoimittaja puhuu totuuksia ja kansa kuulee.
He voivat määrätä pian renkinsä supon hakemaan Päätoimittajan parempaan talteen, jotta kansa ei villiintyisi.
ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA
www.markusreed.julkaisee.fi
www.markusred.com
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:
MASSONIN HETKI ON LYÖNYT
12. Hemmo
Samoinhan suurkapitaali saksassa rahoitti työväenpuoluelaiseksi ensin naamioitunutta Hitleriä valtaan.
Ei suinkaan saksalainen suurkapitali, vaikka lopulta sumutettiin sekin mukaan, vaan ”tekojuutalaisten” eli kasaaripankkiirien rypäs New Yorkista eli taas se sama Massoni.
17.Krupp oli tietääkseni osa saksalaista suurkapitaalia!
Väittääkö Räsänen,että juutalaiset rahoittivat omat kaasu-uuninsa tieten tahtoen,,,!
Historian tulkintanne on,,,sanoisinko omalaatuinen,,ei taida löytyä tukea teidän näkemyksillenne mistään ilmansuunnasta,!!??
Hemmo Koskiniemin kyllä on totta, että perussuomalaisia äänestetään, mutta kovin vähän on kansanedustajia eduskunnassa, tai olla olla peräti viisi kappaletta.
ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA
www.markusreed.julkaisee.fi
www.markusred.com
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:
MASSONI ON KUIN LIUKKAALLA JÄÄLLÄ
18. konsta
Krupp oli kylläkin samaa kasaarisakkia, joka teki heille tarvittavat tykit ja toimitti Stalinille tarvittavat tykintekovälineet.
Ei ilman niitä suursotaa käydä.
Jos ei saada suursotaa, niin ei saada myöskään suurvoittoja.
12. Hemmo
Jos kasaari-juutalainen Lev Trotski, joka kehitti maailmanvallankumouksen- ja jatkuvan vallankumouksen teorian, nyt eläisi, niin sanoisi varmaan, että olin oikeassa, Massoni on kumoamassa itse itsensä kapitalismin lopettamisen mukana.
Kaikkihan tyäväenluokan ideologiaan ja käytännön liikkeiden perustamiseen littyvät henkilöt ovat lähtöisin sieltä Kasaari-juutalaisten taholta.
Marxista Lassalleen ja Bernsteiniin, Luxemburgiin ja Leniniin, Stalinista Andropoviin ja Gorbatsoviin ja paluu lähtöruutuun jälleen kasaari-juutalaisten Putinin ja Medvedevin johdolla.
Puolitoista vuosisataa on annettu, siis Massonin toimesta, maailman työväenluokan kaulat pitkinä katsella, miten heidän asiansa etenee pitkin harppauksin.
Ja paskat.
Maailma on jo pullollaan, jos minkäkinlaista ”työväen- ja kommunistista- ja sosialidemokraattista” puoluetta, mutta mitä on jäänyt työläisten käteen.
Ei sitten mitään käteen, mutta perse on ruvella.
Massonin pojat ovat osanneet, vaikka sukupolvet ovat heilläkin vaihtuneet, ovat he johdonmukaisesti vetäneet lävitse sitä kokonaissuunnitelmaa, jonka heidän isoisänsä aikoinaan jo laativat.
ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA
www.markusreed.julkaisee.fi
www.markusred.com
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:
Voi karhu parkaa.
Tarkoitan tietysti Lappeenrannan karhua, mutta helisemässä on pian Venäjän karhukin.
ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA
www.markusreed.julkaisee.fi
www.markusred.com
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:
Hemmo
Teollisuuden kokonaiskapitalisti saa tuotoksesta yli 87 % itselle ja luovuttaa takaisin työläisille, heidän tekemistään tavaroista 13 %, itsensä työläisenä ja koko työväenluokan uusintamiseksi.
Helsinginsanomat harrastaa myös koplausta, se koplaa 4.7 keskustan ja sosiaalidemokraatit, takoitus lienee vetää hukkuvan keskustan mukana demarit alamäkeen. HS. saa yllättävän tuloksen, kun sen teettämä tutkimus kertoo keskustan ja demareiden kannattajien haluavan puheenjohtajiensa jatkavan tehtävässään.