Kirjaudu

”Siiamilaiset kaksoset” Rasismi ja Fasismi

29.6.2009 20.27 | aki lintunen | Yleinen

Kumpi oli ennen rasismi vai fasismi ja mistä ne ovat kehittyneet. Fasismi tunnetaan parhaiten Saksasta 1920-1945, jolloin Hitler hallitsi maassa. Fasistien tarkoitus oli kehittää parempi rotu ja hävittää heidän mielestään huonompi ihmislaji.

Fasismi on oppi, jossa ihannoidaan voimaa ja siinä ei ole heikkoudelle sijaa, ihonväri, rotu, etninen tausta ovat mm. syitä luokitella ihmiset heikkoihin ja vahvoihin.

Rodun jalostus on äärinmäistä julmuutta, mutta mistä se saa fasistin päässä oikeutuksensa, mikä saa suuret joukot tälläisen toiminnan taakse.

Yhteiskunnalliset olosuhteet vaikuttavat siihen kehittyykö fasismi, mielestäni elämme sellaista aikaa, mikä on otollista ääriilmiöille. Kansalaisten ahdinkoon joutuminen, ilman omaa syytä, voi purkautua väkivaltana, jos tulee johtaja, joka osoittaa syntipukin. 1930-luvulla juutalaiset olivat pahanalku, eikä ihmiset laajasti katsoen ole noista ajoista kehittyneet purkamaan vihaansa rakentavasti.

Ymmärtääkseni rasismi silottaa tietä fasismille ja rasismia meillä on, kun luonnonvarat niukkenevat käy helposti niin, että näemme ” toiset ” huonompina, kuin itsemme.

Fasisti ja natsi ovat lapsuudesta asti olleet pahempia, kuin kirosanat, ne ovat ilmentäneet totaalista pahuutta, mutta Stalinisti on samanveroinen sana, niillä on loukattu vasemmistolaisia ja oikeistolaisia, vaikka ne kertovat molempien laitojen ääriilmiöistä.

Vihan ruokkiminen on vaarallista ja hyvin helppoa, koska kaikista löytyy kritisoitavaa, jos kiinnitämme vain huonoihin asioihin huomion ja toistamme niitä, saa kohde leiman, joka kertoo osatotuutta, jos ei suorastaan valehtele.
Osoittelemalla ja leimaamalla alkavat ”tavalliset” kansalaiset nähdä jonkun ryhmän pahana, näin oma pahuus on ulkoistettu ja voimme alkaa poistaa pahuutta, tappamalla sen kantajat.

Keitä ovat fasistiset johtajat, diktaattorit, jotka kaipaavat kuria ja järjestystä, joiden tarkoitus on alistaa, olla mielivaltaisia. Miten nämä ihmiset pääsevät valtaan, he ovat henkisesti kypsymättömiä, miksi järkevä enemmistö, ei saa pysäytettyä julmureita.

Suomessa ja muissa maissa on työpaikoilla, kodeissa ja kouluissa pienimuotoisesti rasismia, fasismia ja mielivaltaa, koska kaikki eivät ole oppineet sosiaalisia taitoja.

Rasismi on ikävää ja vaarallista, koska siitä voi kehittyä fasismi, joten nollatoleranssi vihanlietsonnassa on välttämätön, liekit kannattaa sammuttaa nopeasti, rasismi on asia, jota ei saa suvaita.

Onnittelut Paavo Arhinmäelle

27.6.2009 20.22 | aki lintunen | Yleinen

Paavossa on karismaa vetämään vassut nousuun, eduskuntavaaleihin on 1.5 vuotta, siinä ajassa puolue saadaan hyvään iskuun.

Arhinmäki korosti kenttäväen yhteistä ponnistusta vasemmistolaisten arvojen ajamiseksi, mikä on varmasti menestyksen avain. Tulossa on räväkänpää politiikkaa hissuroinnin sijaan, vasureiden ei tarvise pyytää anteeksi olemassa oloaan.

Vasemmistoliiton rakenteiden muuttaminen joustavimmiksi on hyvä asia ja kansalaisliikkeen tyyppinen puolue on nykyaikaa. Suomessa on kasvamäärä ihmisiä, joiden asioita vasurit voi ajaa, meillä on yhteinen haastava tehtävä saada pienituloiset aktiivisiksi ja kiinnostumaan yhteiskunnallisista asioista.

Syrjäytyneet ja sen vaarassa olevat ajattelevat, ettei mikään muutu, nyt on tilaisuus osoittaa, että jotain voidan tehdä ja vasemmistoliitto on vaihtoehto.
Yteiskunnan vähäosaisia on syyllistetty omasta asemastaan ja jotkut pitävät heitä laiskoina. Pöyristyttävä on väite sosiaalitukien liiallisuudesta, mikä aiheuttaisi työnvieroksuntaa, jos näin ajatellaan aiheutetaan ahdistusta ihmisille, jotka ovat muutenkin lyötyjä.

Vasemmistoliitto on yrittänyt olla yleispuole, mihin ei rahkeet riitä ja kaiken lisäksi olemme unohtaneet sen osan väestä, joka ei äänestä. On lähdettävä rohkeasti ajamaan pienituloisten, mutta samalla suuren enemmistön etuja.

Suomessa on tulot jakautuneet niin, että pienituloisia on paljon, uskoisin suomalaisten elävän siinä harhassa,että pienituloisia on vähän, vaikka monet elävät vaatimatonta elämää.

Näihin asioihin toivon Paavo  Arhinmäen tarttuvan, sillä äänestys aktiivisuus nostaa vasemmistoliiton kannatusta.

Kiinalaisia kylässä

25.6.2009 22.31 | aki lintunen | Yleinen

Onko Suomi rähmällään kommunisti johtoiseen Kiinaan, kun katseli kepulointi veljesten käsientaputusta nauruisin suin, tuli mieleen Neuvostoliiton ja Suomen ystävälliset suhteet.

Toistaiseksi on täysin auki, kuinka paljon Kiina Suomesta ostaa, mutta mielellään heitetään ilmaan isoja lukuja, että vaalikähmintä unohtuisi.

Ihmisoikeuksista oli puhuttu, mutta salakähmäisyys jatkuu, niinkuin vaalirahoituksessakin. Kiinan ihmisoikeudet ovat kevyttä tavaraa, koska tärkeämpää on Vanhasen ja kepun pelastaminen hinnalla millä hyvänsä.

Kaupat Kiinan kanssa näyttävät tilaustyöltä, vaikka Kiina osti Englannista ja Saksasta 13 miljardilla jotain, mistä ei ole enempää tietoa.

Vanhanen käyttäytyi, kuin olisi henkilökohtaisesti vastuussa Kiinalaisten shoppailusta, vaikka kyse on normaalista kaupankäynnistä.

Luottamuksen ollessa nolla, epäilen näiden kauppojen rehellisyyttä ja mietin mikä koira tähän on haudattuna. Mikä on se hinta minkä Suomalaiset joutuvat maksamaan, että Kiinalaiset harkitsevat Kauppoja Suomalaisten yritysten kanssa, jotka tosin ovat vanhoja kauppakumppaneita. vanhasen toive oli, että uusiakin kauppasuhteita syntyisi.

Kiina on valtio, jossa erimielisyys ei ole suotavaa, mutta lama pistää rähmälleen ja ihmisoikeudet ovat kauppatavaraa, joita ei tarvitse ottaa vakavasti.

Epäilen tarkoituksena olevan ison haloon nostaminen jo ennaltasovittujen kauppojen ja mahdollisesti syntivien kauppojen mahdollisuudesta, että unohtuisi rappeutuva demokratia ja suoranainen lahjonta epäily, vaalirahoituksen yhteydessä.

Mitä Soumalaiset hyötyvät noista kaupoista ja vastaus on, ei juuri mitään, mutta Vahanen ja keskusta ainakin yrittävät hyötyä.

Meillä Suomessa on sanonta paljon melua tyhjästä, ehkä, jos, uskoisin, saa nähdä, toivon mukaan, jne.

Tunnelin päässä näkyy pimeys

23.6.2009 23.26 | aki lintunen | Yleinen

Samaan aikaan, kun talous rämpii pohjamudissa, paljastuu yhä synkenpi kuva Suomalaisesta politiikasta. Eihän meillä pitänyt olla korruptiota, nyt paljastuu jokainen päivä uutta, mikä viittaa korruptioon.

Jan Vapaavuoren viittaus vaalirahoituksen ja kaavoituksen koplaukseen on suorastaan järkyttävää. Merisalo kertoi, että heidän tarkoitus oli saada porvarihallitus maahan, mutta todellinen tarkoitus oli saada sopivia kansanedustajia vaikuttamaan kaavoitukseen ympäri maata.

Koko hallitus vaikuttaa synnytetyn liikemiesten toivoiden mukaisesti, miten voi Suomessa demokratia, tarvitseeko ihmetellä alhaisia äänestys prosentteja, kyllä kansa tietää.

Hallituksen erotessa jotain voitaisiin pelastaa, ehkä eduskunvaalien äänestysprosentti ei laske alle 40 prosentin.

Tilanne Suomessa on vakava, työttömyys nousee syksyä kohti, kiihtyvällä vauhdilla. Kunnissa ollaan kriisiytymässä, peruspalvelut ovat jo huonontuneet ja pääministeri kepuilee tuijottaen omaa sekä keskustan etua.

Tarvitaan virkamieshallitus ja kunnollinen likapyykin pesu vaalirahoituksesta, koska kyse voi paljon vakavammasta mitä vieläkään on tullut ilmi.

Vastuun pakoilu on tyypillistä Suomalaisessa politiikassa, mutta onneksi on vielä mediaa, joka toimii vilpittömästi ja penkoo niin pitkään, kun pystyy tai on tarpeen.

Demokraattisten tahojen on nyt äänekkäästi vaadittava avoimuutta, sitä kaikki kertovat haluavansa, mutta miten avoimuutta saadaan, kun pimittäminen näyttää olevan hallitus herrojen tapa.

Ymmärrän kyllä, että taloudesta täytyy kertoa positiivisia uutisia ja valaa näin uskoa kansalaisiin, mutta missä on vastuunottajat surkistuvan Suomen tilanteeseen.

Esimerkki aijemminkin huonosta vanhusten hoidosta tuli televisiosta, haastateltiin vuodeosaston osastonhoitajaa siitä, kun vanhukset voivat olla ilman pesua viikkoja. Hoitaja näki asiassa positiivisen puolen ja kertoi, että vanhukset eivät viihdy viileissä suihkuissa, voi siis olla parempi, ettei kylvetetä jep jep.

Hyvinvointivaltio vai uusliberalistinen kapitalismi

18.6.2009 11.57 | aki lintunen | Yleinen

Elämä on väärinkäsityksiä täynnä, kuin vanha kotimainen elokuva. Oikeassa elämässä ei kuitenkaan asiat lopussa selviä, vaan kepuilu vie voiton. Viittaan tässä Vanhasen muistikatkoihin, ne saattavat sotkea perusteellisesti hallituspolitiikan ja siitä tulee jallituspolitiikkaa.

Suuri Suomalainen enemmistö kannattaa hyvinvointivaltiota ja he ajattelevat hallituksen kamppailevan sen säilymisen puolesta ja niin minäkin olen luullut, mutta hupsista keikkaa, asiat ovat mullin mallin.

Hallitus tosiasiallisesti kamppailee uusliberialistisen kapitalismin puolesta, se on suurelta osin saanut sylttytehtaasta rahaa ajaakseen uusvanhaa kapitalismia ohi kansan tahdon.

Mediaan syötetään päivästä toiseen sellaisia tietoja, joissa kerrotaan talouden nousevan pikaisesti, myös täysin ristiriitaisia tietoja levitetään. Työvoimapulasta puhutaan jo nyt, vaikka siitä ei ole mitään varmaa tiedossa, samalla kerrotaan 10 prosentin työttömyyden jäävän jopa pysyväksi.

Konservatiivihallitus pelastaa uuskonservatiivista kapitalismia, mutta kansa luulee, sen pelastavan hyvinvointivaltiota, tämä silmänkääntöteppu onnistuu, kun jaetaan ristiriitaista tietoa.

Ahneus jyllää siellä, mistä puuttuu valvonta, sillä kaikki meistä ei pysy kohtuudessa ilman kontrollia. Meillä on riittävästi esimerkkejä mitä aiheutuu, kun valvonta puuttuu, ei enää kokeiluja ihmisten kärsimysten kustannuksella

Vaikuttaa sille, että Suomenkin politiikkaan on pesiytynyt rikollisuutta, tämä on kansainvälistymisen huonoja puolia, mutta kysyn lopuksi, kuka Suomea johtaa.

Joko nyt hallitus kaatuu

16.6.2009 23.04 | aki lintunen | Yleinen

Katainen avautuu medialle siitä, miten huonosti Suomella menee. Oikeistolaisen hallituksen aikana alamäki maassa on ollut hurjaa, miten huonosti täytyy mennä, että hallitus ymmärtää vetää johtopäätöksiä.

Kunnat ovat todella pahassa jamassa ja syy siihen on oikeitolaisessa ideologiassa, koska ennen lamaa alettiin riisua julkista taloutta, tarkoituksena yksityistää poliittisista syistä. Hallituksen toimet yhdessä globaalin laman kanssa on aiheuttanut ennen näkemättömän julkisentalouden romahduksen.

Oikeistohallitus lymyilee piilossa ja välttää vastuun ottamista omista virheistään.

Pahin virhe on ollut verotuksen hulvaton keventäminen, sillä se on heikentänyt valtion massia niin paljon, että talous on kusessa, kun pahanpäivän varaa ei ollut talouskriisin alettua.

Suomen etu on vaarassa, kun Vanhanen kertoo totuutta vain pakon edessä, jos Vanhanen ei eroa, Suomalaisilta menee loppukin luotto politikkoihin.

Vaalitukien osoittaminen tietyille henkilöille on lähellä korruptiota, varsinkin keskustalaiset politikot ovat saaneet korvamerkittyä rahaa.

Tästä on demokratia kaukana, ei kai ole tarkoitus, että yrityselämä valitsee kansanedustajat. Nova Group antoi mittavat tuet joillekkin ehdokkaille ja jopa puolueiden sisällä tapahtui syrjintää. Nyt yhtiö on konkurssi tilassa ja kuitenkin sillä oli vara jakaa suuria summia valituille ehdokkaille.

Vanhanen otti vastaan kesärannassa Novan edustajia, joiden joukossa oli talousrikoksista tuomittuja, eikö Vanhanen ollut vaivautunut tästä seikasta.

Valtion yhtiöissä on myös ollut korkeimman johdon tekemiä kepposia, missä valvonta ministeri Häkämies, olisiko aika tehdä johtopäätöksiä.

Olen sitä mieltä, että hallituksen on erottava, Suomen edun nimissä ja tilalle täytyy saada vastuullisia toimijoita, joille julkisivu on toisarvoista ja asioihin perehtyminen pääasia.

Markkinointi lisää nuorten alkoholin kulutusta

12.6.2009 20.53 | aki lintunen | Yleinen

Kulutusyhteiskunnassa markkinoiniti on se taikakalu, joka takaa, että kauppa käy. Oikeistolaisuuteen kuuluu, ettei mainontaa rajoiteta etukäteen, kun on menty liian pitkälle annetaan mainostajalle tukkapölly ja kehoitus parantaa tavat.

Tällainen asenne johtaa ihmisten tahalliseen harhauttamiseen, jonka yhteiskunta hyväksyy hiljaisesti. Mainonnassa käytetään psykologeja apuna, joka on mielestäni ihmisten auttamiseen tarkoitetun koulutuksen saaneen ammattilaisen väärinkäyttöä.

Lapsiin ja nuoriin pyritään vaikuttamaan varhain ja saamaan heistä tiedostamattaan jonkun tuotteen käyttäjiä. Alkoholi mainontaa on kohdennettu nuoriin, koska heidän kulutuksensa on tasaantunut, nyt tämä hyvä kehitys yritetään tukahduttaa.

Piilomainonta, ihmisen alitajuisiin tunteisiin vetoava mainonta on pahinta, koska asiakas ostopäätöstä tehdessään ei tiedä miksi hän tuotteen ostaa.

Harhaanjohtavaa mainontaa on paljon ja nyt se lisääntyy, kun kauppa ei käy. Vastuu on kuluttajalla, kun mitkään resurssit eivät riitä valvomaan markkinointia.

Mikä sitten on vastuullista markkinointia, jotenkin tuotteet ovat lanseerattava kuluttajille. Markkinointi voi olla rehellistä ja perustua hyvään tuotteeseen, mutta usko vapaseen kontrolloimattomaan mainontaan on kansalaisten kannalta erittäin huono asia.

Markkinointi lakia täytyy kiristää ja valvontaan lisää resursseja, että voimme suojella kansalaisia harhaan johtavalta mainonnalta ja myös terveys on vaarassa, jos alkoholista tehdään myöteinen asia nuorille.

Tynkäkisan ruotimista

10.6.2009 23.13 | aki lintunen | Yleinen

Eija-Riitta Korhola kirjoitti blogissaan vasemmistoliiton tilasta, kun en nähnyt blogista muuta, kuin johdatuksen aiheeseen, täytyy arvata loput. Kirjoituksessa viitataan seksiskandaaliin, jota ei ole koskaan oikeudessa käsitelty, aihe on siis juoru.

Kokoomuksen marjo matikainen on epäiltynä törkeästä petoksesta ja väärästä ilmiannosta, tämä saattoi aihettaa sen, että kokoomuksen havittelema viisi meppiä jäi kolmeen.

Johtajan paikalta on vaikea luopua, sen huomasi martti korhosen kovin pettyneestä tilityksestä ja vaikeudesta ottaa vastuuta.

Soinin ja essajahin vaaliliitto osui nappiin, myös riikka manner sai taktisesti täysosuman, kun äänet keskittyivät itä-suomesta hänelle.

Näissä vaaleissa hävisivät kaikki, paitsi ne mepit, jotka valittiin parlamenttiin.

Vasemmistoliitto nousee vielä, kunhan paavo arhinmäen toive toteutuu ja jäsenet ja kannattajat alkavat aktiivisemmin tuomaan tarpeitaan esille, eivätkä jätä johtoa yksin taistelemaan omasta puolesta.

Elämässä lujille joutuneet ja toivonsa menettäneet, ovat kaikkein passiivisempia, heidän aktivointi on iso haaste, muillekkin, kun vasemmistoliitolle.

Murska tappio demokratialle

8.6.2009 21.53 | aki lintunen | Yleinen

Alhaisesta äänestysprosentista, jonka tiesin tarkalleen ei ole puhuttu juuri lainkaan, vaikka demokratia on kärsinnyt suurimman tappion. Emme tiedä äänestämättä jättäneiden kantaa politiikasta, se on niin suuri määrä, että on suorastaan häpeällistä esiintyä voittajana vaaleissa.

Timo soinin jankutus vanhoista puolueista on saanut paljon huomiota julkisuudessa ja vihamielisyys ulkomaalaispolitiikkaa kohtaan on saanut kannatuksen nousuun, kun soini itse on pitänyt näppinsä erossa visusti pakolaisiin kohdistuvalta syrjinnältä.

Äärioikeisto on menestynyt Euroopassa, on helppo laittaa ongelmat pakolaisten syyksi ja tähän halpaan meilläkin on menty. On kuitenkin muistettava, että vielä soinin kannatus ei riitä ajamaan ulkomaalaisia maasta, mutta huoleen on aihetta, jos kehitys jatkuu samanlaisena.

Keitä nämä 60 prosenttia on, jotka eivät äänestä, mitä he haluavat yhteiskunnalta, mikä se vaihtoehto on heille. Mitä pitäisi tapahtua, että he ottaisivat kantaa vaaleissa, politiikka on kuitenkin toimintaa, jolla maata ohjataan.

Soinin jälkeen perussuomalaiset ovat, kuin hylätty mökki maaseudulla, siellä ei ole ketään. Soinin politiikka on tyhjää täynnä jankutusta ja vanhoja sananlaskuja liukuhihnalta, mikä tässä on erilaista, ei mikään, tyhjät tynnyrit kolisevat eniten,

Kd meni valiliittoon äärioikeistolaisuutta puhisevan puolueen kanssa ja keskitti kaikki äänet entiselle kävelijälle, sielläkään ei ole ketään muuta, jolla olisi ollut mitään jakoa vaaleissa.

Äänestys prosentti on saatava nousemaan, muuten poliittiset valtasuhteet vääristyvät niin, että siitä on haittaa koko yhteiskunnalle, ehkä siksi vain läpi päässeet ehdokkaat kehtasivat juhlia paikkaansa.

Vallan hippuja

6.6.2009 9.23 | aki lintunen | Yleinen

Annettu ääni vaaleissa on palanen valtaa, näistä palasista muodostuu käyttäjälleen suurempaa valtaa. Poliittinenvalta on vain osa vallankäyttöä, sitä käyttää myös talouselämä ja media. Valta on kuin happea, jota päivittäin hengitämme, en ihmettele vaikka kaikki eivät demokratiaan uskokaan.

Yle julkisti gallupin, jossa paikatkin oli jaettu etukäteen, jopa parlamenttiin pääsevät julkistettiin, kuka viitsii mennä äänestämään, kun homma on selvä. Tarkoitus oli varmaankin lisätä äänestysintoa, mutta pelkään pahoin, että niin ei käy.

En ymmärrä kokoomuksen ja demarien kehoitusta äänestää suurimpia ryhmiä, missä tässä on demokratia, eikö jokaisen pidä äänestää omaa hyvää ehdokasta, jos äänestettäisiin vain kahta ryhmää monipuoluejärjestelmä katoaisi.

Onko demokratia vallan sisällä, vai sisältyykö valta demokratiaan, tuntuu sille, että valta on isompi asia, kuin demokratia, koska valtaa käytetään aina, vaikka demokratia puuttuisi.

On varmasti niin, että vallan tyhjiö täyttyy.  Perheissä joissa vanhemmat eivät käytä valtaa, sitä käyttävät lapset, joten se ilmiö kulkee ruohonjuuritasolta maitten välisiin suhteisiin.

Joku aina käyttää valtaa, meillä on hyvin vähän demokratiaa, jossa valta jaetaan, se pyrkii  kasaantumaan.

Laki sanoo, että valta kuuluu kansalle, jota eduskunta toteuttaa, tätä samaa valtaa toteuttaa EU- parlamentti, mutta hyvin paljon tulee päätöksiä, jotka ovat suurten yhtiöiden lobbaamia. Edustuksellisessa demokratiassa on paljon parannettavaa, ollemme onneksi vasta alussa tällä tiellä, sillä parempaa ei ole keksitty.

Olen jo äänestänyt, tällä kertaa olin varma siitä, ketä äänestin, kun olin tietoinen ehdokkaan mielipiteistä ja arvomaailmasta, en siis äänestänyt varmanpäälle, vaan tietoisena siitä, että arvostan ehdokasta.

Toivottavasti demokratia ei ole, kuin sipuli, jota kuoriessa rupeaa itkettämään, en ole saanut demokratiasta irti muuta, kuin jotain sen pinnalta, se on kovaa kuin kivi.

Valta on usein väärissä käsissä, eikä vallantavoittelijoita välttämättä kiinnosta tasa-arvo, vaan valta itse. Täytyy olla kypsä ihminen, joka pystyy jakamaan valtaa, eikä kahmimaan itselleen. Vallan ja demokratian suhde on mielenkiintoinen ja varmasti demokratian tavoittelu on tasa-arvoisuuteen pyrkivän tavoite.

Tasa-arvoisuus on on hyvä päämäärä, mutta usein synnymme valmiiksi epätasa-arvoisina, tätä epätasa-arvoisuutta voimme tasoittaa poliittisilla päätöksillä, tässä ollaan demokratian sisällä, kaille täytyy antaa mahdollisuus pärjätä elämässä.

Poliittiset erot tulevat tässä kohtaa esiin, sillä kaikki eivät kannata epätasa-arvoisuuden korjaamista, vaan lähtevät siitä, että jokainen pärjätköön omillaan.

Niin äänestin Kyösti Suokasta, jolle nämä asiat ovat tuttuja ja hän on perehtynyt palkansaajien asioihin. No. ( 118 ) kyostisuokas.fi.

7.6. sunnuntai on pitkäpäivä vaalivirkailijana, mutta teen sen mielelläni, koska uskon demokratiaan ja varsinkin sen uuteen nousuun.